en-Muuta mieltäsi kehostasi

Kehomme näyttelee tarinaa jota kerromme itsestämme. Koska olet viimeksi sanonut itsellesi tai itsestäsi: "Minulla on huono ryhti." "Polveni eivät kestä juoksemista." "En ole koskaan ollut liikunnallinen." Nämä ajatukset eivät ole vain mielipiteitä, vaan niistä muodostuu helposti näkymättömiä rajoja, jotka ohjaavat sitä miten liikumme, mitä uskallamme kokeilla ja miten suhtaudumme oman kehomme mahdollisuuksiin.

Mutta entä jos kyse ei olekaan vain siitä mitä kehosi tekee - vaan siitä, mitä sie uskot sen tekevän? Ja minkälaista tarinaa sie kehostasi kerrot.

Ajattelutapa luo todellisuutta

Ajattelutapamme – se, miten hahmotamme kehon rajat ja mahdollisuudet – vaikuttaa suoraan toimintakykyymme. Kun alamme uskomaan, että keho voi muuttua, oppia ja vahvistua, on helpompaa alkaa toimimaan muutosta tuottavalla tavalla ja tekemään töitä sen eteen.

Tämä on kasvuajattelun (growth mindset) ytimessä: usko siihen, että asiat voivat muuttua.  Kehosi tapauksessa tämä tarkoittaa uskoa siihen, että se pystyy mukautumaan ja sopeutumaan. Siitä voi tulla jotain uutta, jos sille annetaan mahdollisuus.

Kasvuajattelun vastakohta ja samalla yleisempi tapa ajatella kehostaan, on jämähtänyt ajattelutapa (fixed mindset). Tälle ajattelutavalle on tyypillistä on, että keho rapistuu ajan kuluessa, vaivoja ja ongelmia tulee ja niiden kanssa täytyy vain yrittää kärvistellä.

Tutkimukset ja kokemus kuitenkin osoittavat, että keho mukautuu siihen, miten sitä käytetään. Oli kyse sitten passiivisen elämäntavan, pitkäkestoisen ja toistuvan istumisen ja jäykkien kenkien tuottamasta liikkuvuuden heikkenemisestä - joka liian helposti laitetaan iän ja vanhenemisen piikkiin. Tai aktiivisen elämäntavan, luonnollisen liikkeen ja leikin sekä paljain jaloin tai paljasjalkakengillä kulkemisen tuottama toimintakyvyn kehittyminen. 

Tätä kutsutaan SAID-periaatteeksi (Specific Adaptation to Imposed Demand): keho ei ole mekaaninen kone joka hajoaa käytössä, vaan älykäs, sopeutuva organismi, joka muokkautuu sen mukaan mitä ja miten sitä käytät.

Jos pystyt hyväksymään tämän, voistitko myös muuttaa sitä tarinaa jota kerrot kehostasi?

Minäpystyvyys kasvaa kokemuksesta – ja uskalluksesta

Minäpystyvyys, kuvastaa uskoa omiin kykyihin ja kehittyy kokemusten kautta. Kehom toimintakyvyn ja liikkumisen taitojen > VARMUUS

Mutta usein alkuun tarvitaan pieni horjuttava hetki: epäilys siitä, että ehkä se vanha tarina ei ollutkaan koko totuus. Ehkä keho ei olekaan niin hauras. Ehkä se ei olekaan pysyvästi rikki. Ehkä se kaipaa vain mahdollisuuden näyttää mihin se pystyy.

Tämä muutos lähtee usein liikkeelle ajattelutavan ravistelusta: siitä, että kyseenalaistamme omat käsityksemme ja avaamme tilaa uudelle. Keho voi oppia. Liike voi olla taas luontevaa. Tasapaino voi palata. Jalat voivat vahvistua. Ryhti voi muuttua. Mutta ensin on muutettava mieltä – kehosta.

Kenen vastuulla keho on?

Yksi suurimmista esteistä ajattelutavan muutokselle on syvälle juurtunut yhteiskunnallinen rakenne: medikalisaatio. Olemme kasvaneet kulttuuriin, jossa pienimmätkin kehon tuntemukset voidaan tulkita oireiksi, jotka vaativat asiantuntijan diagnoosia ja hoitoa. Tämä voi olla joskus täysin paikallaan – mutta siitä tulee ongelma, kun siihen tukeudutaan automaattisesti, ja samalla ulkoistetaan vastuu oman kehon ymmärtämisestä ja huoltamisesta.

Kun liikkumattomuuden seuraukset tulkitaan "selkävaivaksi" tai "lonkkaongelmaksi", odotamme, että joku muu korjaa sen. Lääkäri, fysioterapeutti, operaatio tai lääke. Mutta entä jos kyse ei ole rikki menneestä osasta – vaan pitkäaikaisesta, yksipuolisesta kuormituksesta? Entä jos avain ei ole hoitamisessa vaan muuttamisessa – liiketottumuksissa, ympäristössä ja suhtautumisessa?

Tämä ei tarkoita, että apua ei saisi hakea. Tuki ja ohjaus ovat arvokkaita. Mutta kehollinen autonomia syntyy siitä, että ihminen ottaa vastuun liikkeestään, hengityksestään, kuormituksestaan – ja alkaa ymmärtää kehoaan, ei vain korjauttaa sitä.

Ajattelutavan muutos vaatii myös kulttuurista siirtymää pois passiivisesta potilasroolista kohti aktiivista osallistumista oman kehon toiminnan tukemiseen. Se vaatii uteliaisuutta, aikaa ja joskus epämukavuutta. Mutta vastineeksi se antaa paljon: vapautta, itsetuntemusta ja vahvemman, liikkuvamman kehon.

Mitä jos antaisit kehollesi uuden mahdollisuuden?

Mitä tapahtuisi, jos uskaltaisit ajatella, että kehossasi ei ole mitään vikaa – vain totuttuja malleja, joita voi muuttaa? Entä jos suhtautuisit kehoosi uteliaisuudella ja myötätunnolla, ei kritiikillä ja rajoilla?

Muuttamalla mieltäsi kehostasi et muuta vain ajatuksia – vaan avaat oven uuteen kokemukseen. Sellaiseen, jossa keho ei ole este vaan väylä; ei pysähtynyt vaan liikkuva; ei heikko vaan kykenevä.

"Muuta mieltäsi kehostasi" ei ole vain slogan. Se on kutsu. Kutsu ottaa keho takaisin omiin käsiin. Kutsu kyseenalaistaa ulkoistetut ratkaisut. Kutsu kuunnella kehoa – ja vastata sille liikkeellä.