en-Diabetes ja paljasjalkakengät

Tiesitkö, että jalkojen pienten lihasten surkastuminen alkaa jo ennen kuin diabeettinen neuropatia diagnosoidaan? Tutkimus "Foot Small Muscle Atrophy Is Present Before the Detection of Clinical Neuropathy" osoittaa, että jalkaterän hermoston ja lihasten heikkeneminen on käynnissä jo ennen kuin perinteiset diagnoosimenetelmät havaitsevat ongelman. Toisin sanoen ongelma alkaa jo kauan ennen kuin siitä tulee lääketieteellisesti tunnistettu vaiva.

Tämä herättää kysymyksen: Miksi odotamme, että jalat alkavat pettää ennen kuin puutumme asiaan? Vielä tärkeämpää: onko tavallisten kenkien käyttö osasyyllinen tähän rappeutumisprosessiin?

Kengät, jotka tukevat kohti heikkoutta

Meille on opetettu, että tukevat ja pehmustetut kengät suojaavat jalkojamme ja ehkäisevät ongelmia. Mutta samalla ne tekevät jaloillemme saman, mitä kainalosauvat tekisivät terveelle kädelle: ne passivoivat ja heikentävät. Perinteiset kengät rajoittavat jalkaterän lihasten ja hermoston luonnollista toimintaa, mikä voi pitkällä aikavälillä johtaa proprioseption heikentymiseen, lihasatrofiaan ja lopulta neuropatian kaltaisiin ongelmiin.

Jos jalkojen hermosto ja lihaksisto pidettäisiin aktiivisena koko elämän ajan – esimerkiksi käyttämällä paljasjalkakenkiä tai liikkumalla enemmän ilman kenkiä – olisiko neuropatialla yhtä paljon "tarttumapintaa"? Onko mahdollista, että vuosikymmenten ajan tukikengissä eläminen on tehnyt jalkamme erityisen alttiiksi hermovaurioille ja niiden seurauksille?

Reaktiivinen terveydenhuolto – oireiden lääkitsemistä vai ongelmien korjaamista?

Terveydenhuolto on rakennettu ensisijaisesti reaktiiviseksi järjestelmäksi: hoidetaan vaivoja, kun ne ovat jo ongelma, eikä puututa niiden syntymekanismeihin. Diabeetikon tapauksessa tämä tarkoittaa, että neuropatian ensimmäisiä merkkejä "hallitaan" lääkityksellä ja tukikengillä, mutta ei juurikaan mietitä, miksi jalkojen hermot ja lihakset alun perin rappeutuivat.

Kuvitellaanpa hetki, että lähestyisimme tätä ongelmaa toisin. Mitä jos neuropatian ehkäisy alkaisi jalkojen vahvistamisesta jo ennen kuin oireet ilmenevät? Mitä jos terveydenhuollossa keskityttäisiin toimintakyvyn tukemiseen eikä vain rappeutumisen hidastamiseen?

Yksilön vastuu – epämukavia kysymyksiä

Terveydenhuollon reaktiivisuutta on helppo kritisoida, mutta samalla joudumme kysymään itseltämme epämukavan kysymyksen: Missä määrin olemme itse vastuussa kehomme kunnosta?

Jos tiedämme, että tavalliset kengät voivat heikentää jalkojen toimintaa ja lisätä ongelmien riskiä, miksi käytämme niitä silti? Jos tiedämme, että luonnollinen liike vahvistaa hermostoa ja lihaksia, miksi valitsemme mukavuuden liikkumattomuuden muodossa?

Tätä ei ole helppo niellä. On aina helpompaa ajatella, että sairaudet ja vaivat "vain tapahtuvat meille" kuin hyväksyä, että elintavoillamme on merkittävä vaikutus. Mutta jos todella haluamme vähentää sairauksien ja rappeutumisen riskiä, meidän täytyy kyseenalaistaa oletukset, jotka olemme omaksuneet normaalina.

Lopuksi: Törkeä ajatuskoe

Mitä jos kaikki maailman diabeetikot olisivat käyttäneet koko elämänsä ajan paljasjalkakenkiä ja harjoittaneet luonnollista liikettä? Olisiko neuropatian esiintyvyys huomattavasti pienempi? Tämä ajatus ei ole kaukaa haettu, vaan se perustuu biomekaniikan ja hermoston peruslakeihin.

Jalkamme ovat kehomme perusta. Pidetäänkö niistä huolta, vai annammeko niiden rappeutua, kunnes terveydenhuolto tarjoaa meille lopulta ratkaisuksi proteesin?